Jyväskylässä kävimme pelastamassa Villen polkupyörän huollosta. Pitkällisen mankumisen jälkeen sain isännän uskomaan, että minä TARVITSEN miniläppärin (muuten ei tule hetken hiljaisuutta), joten kävimme sitten hankkimassa sellaisen mukaan matkaan. Ajattelin jo, että tulikohan tehtyä virhe, kun virustorjunnan asentamiseen ja ohjelmistojen päivitykseen meni tuntitolkulla aikaa, mutta lopulta pääsimme kuitenkin matkaan eikä kellokaan ollut kuin 3.
Heti kohta silmiimme osui uusi nähtävyyskyltti, joka kertoi, että lähistöllä on unesco-kohde, Petäjäveden vanha kirkko! Niinpä kaarsimme parkkipaikalle ja kävelimme Jämsänveden yli katsomaan mikä siinä kirkossa oli niin ihmeellistä. Hieno puukirkkohan se oli ja ympärillä kaunis kirkkomaa. Sisälle emme menneet pääsymaksun karkottamina - onhan noita vanhoja kirkkoja ennenkin nähty eikä tuolla edes tuntunut olevan opasta kertomassa kirkon historiasta.
Matka meinasi mennä pätkittäiseksi, kun seuraava pysäys olikin jo Virroilla. Perinnekylää ei voi ohittaa varsinkaan, jos kyltissä lukee, että paikalla myydään käsitöitä. Siispä pihaan vaan vaikka auto olikin niin iso, että paikkaa oli vaikea löytää. Heti autosta päästyämme ryntäsimme taputtelemaan ponia 4H-tilan pihalle. Napin mielestä moisen pedon olisi voinut laittaa makkaroiksi - puhumattakaan niistä TOSI isoista koneista. Minun ja Iidan mielestä hevoset olivat oikein ihania - samoin kanat, ankat ja vuohi Iita.
Putiikkeja perinnekylässä oli jos jonkinlaisia, en tainnut ihan kaikkiin edes ehtiä. Leppiksessä kuitenkin ihailin pikkuruisia puisia leppäkerttuja, jotka istuivat kivillä ja osan pohjaan oli liimattu mangeetti. Ihan oivat kuin keväällä kivenkolossa, paitsi, etten muista luonnossa tavanneeni liiloja tai vihreitä leppiksiä. Ihmetellessäni toisten kädentaitoja uhkaavasti lähestyneet välkähtelevät pilvet pääsivät vihdoin päälle ja päättivät kaataa vettä kuin saavista. Siistit pihatiet muuttuivat hetkessä purojen urittamiksi ja puut taipuivat melkein vaakasuoraan myrskytuulen kourissa. Hetken tilannetta katseltuani ja odoteltuani sateen mahdollista laantummista hilpaisin vihdoin kaupan ovesta pihalle kaatosateeseen ja juoksin sadan metrin matkan autolle kuin aropupu. Kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaa jyrinän saattelemina kohti Poria ja Yyteriä.
Lähestyessämme Yyteriä näimme ikäviä kyltteä, joissa ilmoitettiin camping-alueen olevan jo täynnä muutamia telttapaikkoja lukuunottamatta. No voihan räkä, mitäs nyt sitten tehdään? Kartta käteen ja etsimään lähintä vaihtoehtoa, joka osoittautuikin sijaitsevan vain 10 kilometrin päässä. Ajaessamme Siikarannan camping-alueen portista sisään totesimme heti, ettei siellä ainakaan pääse hiekka kantautumaan autoon asti, kun kivet olivat vähintäänkin nyrkin kokoisia. Maisema oli kuitenkin mahtava ja ulapalta puhaltava tuuli toi rantaan komeita aaltoja, joita olisi voinut ihailla vaikka koko yön. Valinta osui siis meidän kohdaltamme nappiin. Jos saisin valita viettäisin siellä mielelläni vaikka useammankin yön. Uimarantakin oli mukava pieni "laguuni" kallioiden kainalossa.
Aamulla menimme ihastelemaan vielä Yyterin hiekkarantaa. Uimasyvyyteen pääseminen olisi vaatinut vähintäänkin puolen kilometrin taivallusta kohti ulappaa. Sieltä takaisin tuleminen kävi työstä, kun jokainen aalto yritti vetää jalkoja takaisin merelle päin. Niin siis kävinhän minä siellä tietysti kokeilemassa mitä vaahtopäiset aallot tuntuvat. Jätskikiskan kautta autolle ja äkkiä eteenpäin. Seuraavana etappina Vaasa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti