The Elders Scroll Skyrim Pointer

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kesäloma - ensimmäinen viikko

Loman saldona ensimmäisen viikon jäleen on auringossa palanut tyttö, keinusta maahan ja kalliolta mereen pudonnut poika. Uimalaiturin päästä ongittiin lasten kanssa pari lahnaa, joukko ahvenia ja särkiä. Mummi onnistui nostamaan merestä suurimman punakontin, jonka olen ikinä nähnyt. Se alkoi jo kooltaan ja muodoltaan muistuttaa punaeväistä lahnaa.

Kaupungissakin on ehditty touhuta jos jonkinlaista. Heti ensimmäisenä päivänä Turussa oli keskiaikaiset markkinat, joita oli tietysti ihan pakko lähteä katselemaan. Jokirantaa tuli kierreltyä enemmän kuin aikoihin.
Keskiaika-teemaan sopivasti kävimme keskiviikkona Turun linnassakin. Ritarikierroksen puitteisa kiersimme muutamia tärkeimpiä saleja ja kierroksen loputtua sitten kävimme vielä kiertämässä linnan vankilat ja muutamia vakituisia näyttelyitä. Lapsilla tuntui ainakin olevan hauskaa.

Helteitä on riittänyt näin kesäloman alkuun. Jos tavallisesti loman alussa alkaa sataa ja sade loppuu vasta viimeisenä lomapäivänä, niin tänävuonna ei ole ainakaan sellaista ongelmaa. Pihanurmikollakaan ei ole tehnyt mieli paistatella päivää, kun ruoho on palanut ihan ruskeaksi - pitäisiköhän sitä välillä kastella? Onneksi tästä päivästä on tulossa pilvinen ja hyvällä onnella myös sateinen.

Sadepäivänä kun olisi kerrankin aikaa tehdä helmiä, niin se pahuksen poltin ei vieläkään toimi. Hyppelin jo innoissani tasakäpälää koko eilisen päivän, mutta illalla kun sain lopulta polttimet ja lasit ja muut välineet järjesteltyä ja koottua, niin polttimen liekki oli edelleen sytkärin liekin kokoinen... En keksi enää muuta ratkaisua, kiun uuden isomman kaasupullon hankinta. Jos sekään ei auta, niin en osaa enää muuta kuin itkeä.

3 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Viesti tuli näköjään perille vaikka en päässytkään kommentoimaan... Kovasti vaaralliselta kuulostaa elämä naapurissa:-)

Anninen kirjoitti...

Oli kiva nähdä. Kiitos helmistä ja hauskaa heinäkuun jatkoa! :)

Juniper kirjoitti...

Eipä nuo onnettomuudet nyt sen kummempia ole, kuin normaalilla lapsiperheellä yleensä... Onneksi!